Tietoa meistä

"Olen oppinut kuusamolaisena pohjoisen tyttönä, että lapset tarvitsevat tuulta ja kosteutta pitävät lämpimät rukkaset.

Opin aikoinaan ompelemaan mummoni sylissä, koska en itse yltänyt polkemaan ompelukonetta. Aloitin rukkasten ompelun 16-vuotiaana nuorena tyttönä. Nyt olen toiminut käsityöalan yrittäjänä vuodesta 1989.

Vilperin rukkaset lämmittävät jo monen ruotsalaisen lapsen kätösiä ja nyt haluan lämmittää myös suomalaisten lasten käsiä."

-Sirpa Vallioniemi

 

Tornedalens Textil Ruotsin Haaparannassa on myynyt Vilperin rukkasia noin 30 vuotta. Yksityisyrittäjä Eva Seikkula kertoo, että hän on saanut pääasiassa positiivista palautetta suomalaisten rukkasten laadusta. Eeva aloitti Ruotsin myynnin, jota nyt jatkaa Daniel Vitikko edelleen Tornedalens textilin nimellä.

Myynti on kasvanut vuosittain ja päiväkodeista tehdään paljon suosittuja kimppatilauksia. Villasekoitteisen vuoren ekologisuus viehättää ruotsalaisia kuluttajia.

Eva kehuu luotettavaa ja täsmällistä Vilperin rukkasten tekijää, sillä tilaukset kulkeutuvat Siikalatvalta Haaparantaan lyhyelläkin varoitusajalla.

 1380331_4903579327387_437666513_n